torstai 22. toukokuuta 2014

Kesäilme olohuoneessa


Heräsin aamulla supistuksiin, jotka ovat jatkuneet melko säännöllisinä, mutta kivuttomina parin tunnin ajan. Tässä odotellessa onkin hyvä naputtaa tietokoneella esseitä ja päivittää blogia. Pitäkää peukut pystyssä, että lähtö tulisi pian! Supparit ovat aika vaisuja, mutta  niitä sentään tulee n. 10-15 minuutin välein, parasta saa siis toivoa! :) Tässä kuitenkin kesäisiä fiiliksiä alkuviikolta!

Olohuone tuntui talven jälkeen synkältä ja tummalta, joten pieni järjestyksen ja tekstiilien vaihto oli  paikallaan. En itse pystynyt huhkimaan ison mahani kanssa, joten mies pääsi pyörittelemaan kalusteita uusille paikoilleen! Uuden järjestyksen myötä oli pakko saada huoneeseen valoa ja avaruutta uusien verhojen, tyynynpäällisten ja muiden tekstiilien avulla. On se jännä miten syksyllä kaipaa murrettuja ja lämpimiä sävyjä, torkkupeittoja ja kaikkea muhkean lämmintä, kun taas kesällä kaipaa viileyttä, valoa ja avaruutta. 

Tekstiilien myötä myös suurin osa pienistä esineistä vaihtui kepoisempiin, ainakin kynttilälyhdyt pääsevät kesäksi ulkokäyttöön grillikatokseen ja muut tilpehöörit saavat olla syksyyn asti kaapin perukoilla. Kynttilöiden tilalle olen hommannut kukkia, tekokukkia tosin, sillä jostain syystä aidot kasvit kuolevat kosketuksestani... :D 


Suurin muutos olkkarissa on valkoinen sohvanpäällinen, jonka ostin naapurin rouvalta. Aluksi pelotti, että sohva nuhjuuntuu helposti, mutta onneksi päälliset on helppo heittää pesukoneeseen -näkyi se lika nimittäin mustissakin päällisissä, kuten divaani-kuvasta näkyy... On aika hauskaa tehdä näitä muutoksia vuodenajan mukaan, kun voi hyödyntää jo olemassa olevia verhoja ja muita sisustusjuttuja, eikä aina tarvitse ostaa uutta! :) Mies tosin ihmettelee, kun verhot ja tyynyt kiertävät huoneesta toiseen fiiliksen mukaan, mutta eipähän tarvitse lähteä shoppailemaan! :)

Olohuoneesta tuli näiden pienten muutosten avulla tosi valoisa ja raikas, muttei kuitenkaan liian hörhöromanttinen. Haaveilen sohvan takana olevalle seinälle valkoisia korkeita lasiovellisia kirjakaappeja. Olisi nimittäin ihanaa jemmata kirjat yhteen paikkaan, josta ne olisi helposti saatavilla, sillä nyt kehtuuttaa suuresti kipittää kellarikerrokseen hakemaan tiettyä kirjaa ja viemään se takaisin. Olohuoneen toinen puuttuva asia on ehdottomasti sohvapöytä, jonka etsiminen on haastavaa, sillä en haluaisi mitään massatuotantopöytää. Tulevan kesän diy-projekti olkkariin tuleekin olemaan sohvapöydän nikkaroiminen jostain ronskista materiaalista, ehkä eräästä puulaatikosta, joka aikoinaan löytyi romujen seasta... Kolmas haave on eräs tietty pienikokoinen sivupöytä, jonka nikkaroin heti, kun sopivat materiaalit kävelevät vastaan!

Ich wollte mehr Licht ins Wohnzimmer und deswegen habe ich die neuen sommerlichen Textilien vom Schrank ausgegrabt. Es ist unglaublich, wie der Sommer einwirkt -plötzlich braucht man etwas leichtes und hübsches auch ins Haus. Obwohl Farben zu dem Sommer gehören, brauche ich sie nicht im Haus, es ist viiiiiel schöner im grünen Garten etwas zu tun. Hier ist es mindestens schön kühl! :)







2 kommenttia: