maanantai 15. elokuuta 2011

Syksyisyys

Ilmat ovat viilenneet ja ulkona tuoksuukin erilaiselta. On satanut aika paljon ja pitää pukeutua lämpimämmin. Kesäkukkasten aika parvekkeella alkaa olla ohi ja pakastin alkaa täyttyä loppukesän herkuista. Aika on  mennyt tänä kesänä kuin siivillä, touhua on riittänyt jokaiselle päivälle.

Piipahdimme poikani ja äitini kanssa Saksassa moikkaamassa tuttuja. Remppasimme miekkoseni makkarin uuteen uskoon (haaveissa muutto hänen luoksensa :). Olen tuunannut ja kunnostanut vanhoja huonekaluja (sekä hamstraillut lisää tuunattavaa vanhoista taloista ja vanhempieni vintiltä). Järkkäsin pojalleni 2-vuotissynttärit traktoriteemalla -tykkäsi! Olen käynyt töissä ja tehnyt koulujuttuja. Paljon on jäänyt tekemättäkin, mies on poiminut mustikat ja vatut meidän pakkaseen puolestani, osa koulujutuista jäi hieman vähemmälle huomiolle, kukat jäivät kastelematta parvekkeelta ja urheillakin olisi voinut enemmän.

Loppukesän rutistukseen kuuluvat lukuisat hääjuhlat, joihin meidät on kutsuttu. Kuukauden sisällä NELJIIN häihin! Mielessä on muutamaan otteeseen käynyt kysymys siitä, miksi kaikki halajavat naimisiin näin loppukesästä? Viikonloppuna vietimme kälyni polttareita Kuopiossa ja Tervossa eräällä hänen ystävänsä mökillä. Oli ihanaa!  Loistavaa ruokaa, seuraa ja mikä parasta morsian taisi olla tyytyväinen meidän järjestämiin ohjelmiimme (mm. rastirata tulevalle vaimolle (ammuntaa, teltan pystytys, saunan lämmitys, halon hakkuu jne. sekä morsiussauna). Hemmoteltiin tulevaa rouvaa erilaisilla hoidoilla ja hieronnoilla, letitettiin hiuksetkin tulevan siviilisäädyn mukaisesti. Kaiken kaikkiaan ihanainen viikonloppu oli. :) Nyt luvassa olisi vielä kaasoilua ja häitä toisen perään. Huh, hääkuume kasvaa itsellä kovasti, mutta toisaalta oon jo nyt ihan poikki tästä hulinasta - harmittaa kun kaikki häät on samassa syssyssä nyt.  Toivottavasti jaksan kuitenkin nauttia kaikista yhtä paljon!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti